BASIRGUNS WANNES VELA

Taas on vuosi vierähtänyt ilman yhtäkään postausta, vuosikatsausta saattaa siis myöhemmin olla luvassa. Toki eräänlainen vuosipostaus tämäkin, sillä esittelen nyt uuden laumanjäsenemme, päivälleen vuosi sitten syntyneen karkeakarvaisen hollanninpaimenkoiranartun, Gaian. Enpä olisi vielä vuosi sitten arvannut, että moinen karvakasa ilmestyy elämäämme ilostuttamaan ja vieläpä näin lyhyellä varoitusajalla!

Messarissa Majn kasvattaja Tiia mainitsi Belgiassa syntyneestä pentueesta, jossa sama emä, kuin hänen tuontiuroksellaan Ransulla. Oikeastaan välittömästi aloitin kuumeisen internetselaamisen ja pyrin selvittämään kaiken mahdollisen ja mahdottoman koiran tuontiin ja kyseiseen yhdistelmään liittyen. Noin viikon kuluttua otin yhteyttä kasvattajaan, noin kilometrin mittaisella sähköpostilla. Kasvattaja vastasi nopeasti ja aloitimme englannin ja flaaminsekaisen keskustelun, jossa hän kertoi pennuista ja minä itsestäni ja toiveistani. Keskustelun, Hollannin yhdistyksen jäsenten mielipiteiden ja saamieni kuvien ja videoiden perusteella valitsin pennun, vaaleanvihreäpantaisen tumman nartun. Virallisen nimen sain valita, pennusta tulisi Basirguns Wannes Vela, Purjeen tähdistön mukaan. Nyt on sitten kaksi latinankielisen taivasilmiön mukaan nimettyä hollantilaista.

Torstaina 15.2. koitti päivistä jännittävin kun lähdin aamulennolla Belgiaan, mukanani reppu ja kantolaukku uudelle perheenjäsenelle. Vielä illalla nipistelin itseäni, vaikea oli uskoa että meille tulee pentu ja aion todella hakea sen Belgiasta asti! Aamulla sitten jännittikin niin paljon, että pudotin mustikatkin matolle. Yhtään ei ärsyttänyt siinä neljän aikaan aamuyöstä alkaa siivota, kun muutenkaan ei aikaa liiemmin ollut.

Matka sujui onneksi todella vaivattomasti, Zaventemista kulki suora junayhteys Diestiin ja avuliaat juna-aseman virkailijat neuvoivat minut oikealle laiturille odottelemaan. Matkalla ehdin rauhassa ihailemaan pohjoisen Belgian vaihtuvia maisemia ja kohtasinpa koululaisryhmänkin. Joitain viivästyksiä taisi myös olla, mutta kuulutusten ollessa flaamiksi en kyllä mistään mitään ymmärtänyt. Asemalla kasvattaja jo odottelikin minua, ja lähdettiin ajamaan kohti Halenia. Matkalla pysähdyttiin eläinlääkärillä, sillä tämä halusi erikseen varmistaa, että kaikki paperit ovat ok. Siinä sitten näytin Ruvista printtaamiani papereita, joissa kerrotaan alle 12-viikkoisen pennun tuomisesta Suomeen. Vähän skeptiseksi taisi eläinlääkäri jäädä, mutta tulevaisuuden varalta kopioi kaikki printtaamani paperit.

Eläinlääkäriltä matka jatkui Gudrunin ja koirien luo. Aluksi pääsin näkemään pentujen emän (Basirguns Rataplan), tädin (Basirgus Odie) ja isoäidin (Aloha Kakou Rose Moana). Kaikki olivat mukavan oloisia, avoimia karkkarinarttuja. Mummon ja tädin väistyttyä sivummalle pääsivät pennut tarhasta vapauteen. Melkoisia vipeltäjiä olivatkin, kuten arvata saattaa. Valitsemani pentu oli erittäin hurja, yritti raahata isoa petiä ja sisaruksiaan ympäri lattiaa. Väsymättä se kävi taistoon ja hetken mietin haukkasinko sittenkin liian ison palan.. Noh, valinnan olin tehnyt jo aiemmin ja sillä mentäisiin. Muutaman tunnin ehdin Gudrunin luona viettää, sitten lähdettiin kohti lentokenttää, jotta varmasti ehtisimme lennolle.

Kotimatka alkoi rauhallisissa merkeissä, vähän pentu ihmetteli autossa jouduttuaan eroon sisaruksistaan, mutta matkusti varsin nätisti. Lentokentällä käveltiin ulkona parkkipaikalla, pentu ihmetteli maailman menoa. Lopulta otti minuunkin kontaktia ja lähdettiin sisälle etsimään lähtöselvitystiskiä. Kantolaukussa pentu protestoi alkuun, mutta rauhoittui lopulta. Porteilla odoteltiin lentoa pieni ikuisuus, otin pennun pois kantolaukusta ja se nukkui tyytyväisenä sylissäni ja lattialla keräten ihailuja osakseen. Lopulta päästiin lentokoneeseen ja suunnattiin kohti kotimaata. Pentu nukkui lähes koko matkan, heräsi ainoastaan kun laskeutuessa oli turbulenssia olemattoman näkyvyyden vuoksi. Kun päästiin Helsinki-Vantaalla ulos ja päästin pennun kantolaukusta, pissasi se suuren lammikon. Hienosti oli pikkuinen pidättänyt pitkän matkan.

Seuraavina päivinä tutustuttiin toisiimme ja pennun uuteen elämään. Makusteltiin sopivaa kutsumanimeä - pennusta piti tulla Mörö, mutta se oli aivan liian kaunis ollakseen Mörö. Lopulta nimeksi valikoitui Gaia, jotenkin se tuntui vain sopivan parhaiten. Gaia oli alkuun ujohko, mutta on kuukausien mittaan rohkaistunut merkittävästi, eivätkä monet edes saata uskoa sen olleen joskus melkoinen ujopiimä! Gaian kanssa ollaan keskitytty ennen kaikkea sujuvaan arkeen, eri lajeihin ollaan rakenneltu vähän pohjia siinä sivussa. Vielä en tiedä, mikä se meidän the laji on, mutta ominaisuuksia tuntuisi olevan agilitysta jälkeen ja tottelevaisuuskokeista noseeworkiin. Olemme käyneet pentujen hyppytekniikkakurssilla, pentutokossa ja noseworkin alkeissa. Kaikista jäänyt jotain käteen.

Muiden harrastuslajien ohella olemme käyneet näyttelyissä, ensimmäisessä pikkupentuluokan näyttelyssään Gaia jännitti kovin eikä suostunut näyttämään hampaitaan, sieltä tuloksena PPEN1 -. Heinäkuisessa Porissa käsittely oli varsin ok hänelle, sekä tuomari, että harjoitusarvostelija saivat ongelmitta käsitellä pikkuista. Erkkarissa taas oma jännitykseni tarttui ja lempeä miestuomari järkytti. Hienosti Gaia kuitenkin keräsi itsensä ollen PEN1 KP BIS-PEN1. Myöhemmin BIS-ruusuke joutui ikävään onnettomuuteen toimeliaan pennun hapaissa ja siirtyi lopulta roskakoriin.

Junnukehiin Gaia pääsi joulukuussa, ilmoitin sen Messariin molemmille päiville kun muistelin ettei kilpakumppaneita junnukehässä olisi. No, Meevaller-pentue olisi ollut vielä junnuiässä, mutta heitä ei kehässä nähty. En itse ollut varma, menisimmekö Gaian kanssa kehään asti, sillä se ei ole aiemmin hallinäyttelyissä ollutkaan ja itseäni vaivasi erkkarin arastelu. Vielä perjantaina Gaia oli sitä mieltä, että hänen hampaitaan ei tarvitsisi kenenkään katsoa koska suu on syömistä varten. Tehtiin pari toistoa ja sitten nukkumaan ajatellen että tavoitteena on säilyä hengissä huomisesta ja kaikki muu on plussaa.

Lauantaina karkkarit tuomaroi Paavo Mattila, joka jakoi ERIä melko avokätisesti, mutta SAn sai vai kaksi koiraa, Gaia ja valioluokan narttu, Ketku. Paras narttu kehässä Ketku vei voiton, sillä tuomarin mukaan Gaian tarvitsee vielä kasvaa. Lauantailta kotiin tuomisina siis HeJW-24, JUN SERT, NORD JUN SERT, SERT, NORD VASERT. Ja kehässä olin iloisen, avoimen koiran kanssa! Sunnuntaina väsymys selkeästi painoi Gaiaa, mutta jaksoi silti kehässä innostua kun tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen vingutti lelua - arvostelussa mainittiin käytöksen olevan iloinen ja reipas. Paras narttu kehässä Gaia juoksi ensimmäisenä hyvin, mutta joutuessaan viimeiseksi olisi juossut edellä juoksevan mieluiten kiinni. Kotiin tuomisina sunnuntailta JV-24, JUN SERT, CACIB-J.. Ihan kelvosti meni siis tuloksellisestikin, kahden junnunäyttelyn jälkeen tarvitaan enää yksi JUN SERT junnuvalioitumiseen.

Kaiken kaikkiaan, Gaia on kaikkea mitä toivoin ja enemmänkin. Uutta olen joutunut oppimaan ja joudun varmasti jatkossakin, eikä vielä tiedä mitä huominenkaan tuo tullessaan. Vielä en ole kuitenkaan päivääkään katunut päätöstäni tuoda pienen pippurisen pennun Belgiasta. Majstakin pentu on ihan ok, kunhan ei hänen herkkujaan syö.